lauantai 25. heinäkuuta 2015

Kaikki loppuu aikanaan

Lauantaina vietettiin kilpailujen virallisia päättäjäisiä melkein koko kisan jatkuneessa lämpimässä, aurinkoisessa säässä. Leiri on purettu, koneet laitettu kuljetusvalmiiksi ja kilpailijat avustajineen valmistautuneet lähtöön tai lähteneet tien päälle, kuka lyhyemmälle, kuka pitemmälle kotimatkalle.


Vaikkei mitalisijoja tällä kertaa saavutettukaan, oli mukava katsella suomalaisvärejä kisojen palkintojenjaossa, kun 20 m luokan suomalaiset saivat FAI:n kunniakirjansa.


Unkarin EM-kisat on tältä osin kisailtu ja blogi sulkeutuu. Toivottavasti onnistuimme tarjoamaan ainakin hieman kisajännitystä kotoa tai jostain muualta kisoja seuranneelle yleisölle. Ainakin se piti joukkueenjohtajan työntäyteisenä muiden velvollisuuksiensa ohella :-)


perjantai 24. heinäkuuta 2015

9. kilpailupäivän seuranta

  • 17.38 WS ja 1 10 km
  • 17.36 YA 10 km
  • 17.25: Kaikki koneet ilmoittivat olevansa kentällä 15 min kuluttua
  • 17.19: 1 ja YA ilmoittivat kääntäneensä viimeisen
  • 17.04: 1 käänsi kakkosen(?)
  • 16.53: YA jo kolmannen alueen reunalla
  • 16.43: WS käänsi kakkosen
  • 16.24: 1 käänsi ensimmäisen
  • 16.20: YA käänsi ensimmäisen
  • 16.15: Kimalaiset lähtivät kotiin

  • 15.58: WS käänsi ensimmäisen alueen.
  • 15.50: Keskustelua nostojen voimakkuudesta. Keli ei ole aivan yhtä kukkeaa kuin eilen ennen ukkosia. Keskinostot itään mennessä 2 -2,5 m/s (kaksipaikkaiset). 
  • 15.26: Kaikki reitillä
  • 15.00: Kaikki taivaalla, yksi on joukosta poissa. Viimeiseksi päiväksi saatiin aloitus heikossa kuivassa lykkäysten jälkeen, mutta itäiselle taivaalle rupesi ilmestymään kumpiaisia hinausten ollessa käynnissä. Sekä WS että YA kertoivat pääseensä ylös yli 1300 m:iin. Kekokuvan otti Visa-Matti.

9. kilpailupäivä: tehtävät ja lähtöajat

Hinaukset klo 12.30 (aiottu) / 14.00 (toteutunut)
"Info for towing pilots: first lunch [sic.] postponed until one four zero zero"
  • 18 m luokan linja: 14.57
  • 20 m luokan linja: 15.22
Lähtöajat:
  • 1: 15.26
  • 2W: DNS
  • YA: 15.24
  • WS: 15.19

18 m luokka:

Tehtävä A: Aluetehtävä 02:30:00 h
Pituus: 208.35 km  /  432.74 km  (314.99 km)


20 m luokka:

Tehtävä A: Aluetehtävä 02:15:00 h
Pituus: 200.28 km  /  423.33 km  (303.76 km)

Viimeisen kilpailupäivän aamu

Maa on märkä ja taivas on utuinen. Eiliset ukkoset saartoivat lopulta kentän kaikista ilmansuunnista, mutta tulivat kentän päälle vasta, kun kansainväilstä iltaa oli alettu viettää ja itäisellä taivaalla niiden jäänteitä risteilee vieläkin nyt auringon noustua.

Eiliseltä aluetehtävältä tuli hieman kiire pois, koska kuuropilvi kasvoi suoraan reitille lähelle viimeistä kontrollipistettä. Tietysti, jos olisi taas tiennyt, miten hyvin se satamisestaan huolimatta nostaa tai kantaa ja että siitä pääsee varmasti läpi... Ohessa Visa-Matin juuri ennen maaliintuloa ottamia kuvia sateesta, jonka läpi 1 ja 2W joutuivat tulemaan. YA ajoi pilven eteläpuolelta hieman aiemmin ja WS:n maaliintulon tiellä pilvi ei vielä ollut.



Suomalaisten sijoitukset 20 m luokassa yhteistuloksissa eivät eilisen tehtävän jälkeen muuttuneet. Kaksikot ovat pisteen päässä toisistaan kuudentena ja seitsemäntenä. 18 m luokassa sekä Wille että Masa lensivät torstaina kahdenkymmenen joukkoon.

Laskukiidossa 2W sai tuta Őcsényin nurmikentän möykkyisyyden, josta on riittänyt nurinaa koko kisan ajan kaikkien joukkueiden taholta: Willen koneesta hajosi ohjattava kannuspyörä saadessaan iskun kiitotien epätasaisesta pinnasta. Kisasta on aikaisemmin joutunut vetäytymään yksi kone vastaavanlaisesta syystä ja eilinen kisalento jäi valitettavasti 2W:n viimeiseksi, koska kannusta ei saada sellaiseen kuntoon, ettei ole vaaraa aiheuttaa jotain vakavampaa vauriota nousu- ja lähtökiidon röykytyksissä. 2W lähtee kotimatkalle päivää aiottua aikaisemmin.

torstai 23. heinäkuuta 2015

8. kilpailupäivän seuranta


  • 17.27: Ukkonen puskee päälle. Kaikki tulossa perille. Lähden auttamaan koneita ankkuroinnissa.
  • 17.23: 1 seitsemän minuuttia ja perillä
  • 17.14: YA 10 km
  • 17.08: 2W 45 km, hyvillä korkeuksilla
  • 17.01: käänsi kolmannen. Kentän itäpuolelle kasvanut iso Cb rupesi satamaan ja salamoimaan. YA ehti kiertää sen eteläpuolitse, mutta se voi aiheuttaa harmia 1:lle ja 2W:lle.
  • 16.52: 10 km
  • 16.49: WS 25 km @1400 m
  • 16.42: YA käänsi kolmosen
  • 16.40: WS 50 km kotiin @2000 m
  • 16.30: 2W käänsi kolmosalueen
  • 16.00: WS käänsi kolmosen
  • 15.52: YA käänsi kakkosen, 2W käänsi kakkosen @2200 m
  • 15.50: Ensimmäiset salamaniskut ilmeistyivät tehtäväalueelle, 25 km kentästä koilliseen ja 50 km kentästä itään. Kentästä lounaaseen 40 km ukkostaa.
  • 15.18: WS käänsi kakkosen
  • 15.08: YA käänsi ykkösalueen, ja 2W & WS ovat myös kääntäneet omat ykkösensä
  • 15.05: YA 10 km "Szegedin altaalta" @1900 m
  • 15.02: YA tulossa ensimmäiselle käännealueelle, ajaa kohti keskustaa
  • 14.40: YA @2500 m, Ipe pyytää pitkiä kalsareita

8. kilpailupäivä: tehtävät ja lähtöajat

Hinaukset klo 11.30 (aiottu) / 12.15 (toteutunut)

  • 18 m luokan linja: 13.12
  • 20 m luokan linja: 13.40
Lähtöajat:
  • 1: 14.30
  • 2W: 14.23
  • YA: 14.20
  • WS: 13.55

18 m luokka:

Tehtävä: Aluetehtävä 03:00:00 h

Turnpoint
Distance
081DECSUT
7.10 km
123FULOPSZA
73.86 km
070CSAVOLY
69.49 km
154HODMEZOV
94.87 km
356S10
123.15 km
310OCSENY
7.81 km
Total:
238.49 km  /  512.17 km  (369.18 km)

20 m luokka:

Tehtävä: Aluetehtävä 03:00:00 h


Turnpoint
Distance
424TELEP
2.91 km
239KUTVOLGY
116.11 km
123FULOPSZA
103.88 km
029BATYA
62.21 km
153HODMEZOR
59.32 km
356S10
7.81 km
Total:
219.05 km  /  493.10 km  (349.32 km)

Kilpailun yhdestoista päivä

Keskiviikkona kaksipaikkaisluokassa suomalaiskonekunnat jatkoivat hyviä suorituksiaan. YA oli viides ja 1 kuudes. Harri kommentoi lentoa jälkeenpäin, että tähän on tultu, että kuudes sija EM-kisapäivänä harmittaa - taisi kyllä käyttää jotain toista ilmaisua. Kun kaksi päivää on jäljellä, 1:llä on matkaa 138 pistettä palkintopallille ja 224 pistettä ykkössijaan. Vastaavasti YA:lta uupuu 114 pistettä mitalisijoitukseen ja 200 pistettä ykköseksi. Kisa on edelleen tiukka ja Hanski & Ipe toivovat eilen aluetehtäviä kisan loppuun, jotta eroja saataisiin aikaiseksi.

18 m luokan tehtävä oli keskiviikkona kisojen pisin tähän asti ja matkapisteile jääneistä löytyy yllättäen nimimiehiäkin. Wille lensi tehtävän hienosti läpi ja päiväsijoitus oli kohtuullinen. Masa joutui päräyttämään turbon käyntiin, kuten radiossa kuulimme ja tiedoksi välitimme.

Torstain yleisennusteissa ja purjelentoennusteissa näkyi eilen ukkoskuuroja. Ehkä tästä saadaan Hanskin ja Ipen toivoma aluetehtäväpäivä. Päivästä pitäisi tulla yhtä lämmin - jollei lämpimämpikin - kuin eilisen.


Iltaohjelmana torstaina on eri maiden joukkueiden tarjoama kansainvälinen ilta.